torstai 31. lokakuuta 2019

Minun lähtöpäiväni

Aamu varhain herätys ja nokka kohti juna-asemaa. Illalla olin ennättänyt käydä tutustumassa reittiin ja mistä juna lähtee. Aikataulu olivat sen verran sekavat, että apua jouduin pyytämään. Aamulla pääsin siis suoraan oikealle raiteelle junaa odottamaan. Vaihto oli Dusseldodfissa oli vaihto. Oikea raide löytyikin heti mutta kummallista, ettei siellä ollut muita. Kaikki kuulutukset saksaksi ja näyttötaulussa luki jotain. Google translate käyttöön ja selvisi, että kyseistä junaa ei tule. Onneksi paikalla tule muita matkustajia ja sain apua mihin pitää mennä ja matka jatkui.















Lentokentällä oikeaan terminaaliin pääsi "lentohissillä" ja olinkin jo nopeaa lähtöportilla. Matka oli antoisa ja tarjosi todella hyvät antimensa. Sain tietää paljon heidän opetussysteemistä, työelämästä ja elämästä muutenkin. Suosittelen jokaiselle vastaavaa pyrähdystä johonkin maahan, mikäli vain mahdollista on.

keskiviikko 30. lokakuuta 2019

Opiskelua koulussa

Annit pääsivät tunneille työskentelemään. He tekivät toisilleen kasvohoidon, jotta opettaja näkee miten he työskentelevät.

Luokkaan ei noin vain sujahdettu, vaan kiltisti jonotettiin oven takana. Opiskelijoiden kädet ja meikit tarkistettiin, samalla kännykät jätettiin laatikkoon säilöön. Kynnet eivät saa olla liian pitkät eikä lakattu, kasvot tulee olla siististi ehostettu. Työvaatteet tulee olla päällä. Mikäli näin ei ole, joutuu kirjoittamaan esseen miksi minulla ei ole työasua. Muutama tyttö joutui kynsilakat poistamaan. Annit myös kiltisti jättivät kännykät säilöön. :) Minulta ei sentään sitä poistettu, niin pääsin napsimaan kuvia.
















Työsali oli saman tyyppinen kuin Suomessakin mutta opiseklijoilla oli huomattavasti enemmän omia työvälineitä ja tarvikkeita kuin meidän opiskelijoilla. Saksassa opiskelijalla oli vanuista lähtien omat tarvikkeet.

Annit pääsivät mukaan myös katsomaan testiä, jonka opiskelijat tekivät. Testissä he pareittan tutkivat ihon rakenteen tutkimuslaitteella  ja antoivat kotihoitosuositukset toisilleen. Siinä testattiin heidän taitoaan asiakaspalvelussa, laitteen käytössä ja ihon laadun tunnistamisessa. Oikein mielenkiintoista! Annit jatkoivat matkaa "oman" luokkansa kanssa teoriatunneille.

Itse pääsin tutustumaan kasvo- ja vartalohoitoihin toisen ryhmän kanssa. Ihana oli huomata kuinka samanlaista mutta kuitenkin erilaista opiskelu siellä on. Hoidot on samanmoisia mutta tahti siellä on kyllä ripeä. Huh huh...

Tutustuin myös hiusopiskelijoihin ja heidän opetukseensa. Saksassa hiusopiskelijat pääasiassa liikkeissä, vain pari päivää viikossa käyvät koululla teoriaopinnoilla. Paljon oli maahanmuuttaja-opiskelijoita ja poikia suurin osa ryhmästä. Kielimuuri oli melkoisen suuri ryhmässä. Todella positiivisia ja iloisia ovat. Olivat innostuneita kuulemaan miten meillä Suomessa opiskellaan.

Koulun jälkeen tapasin vielä tytöt ja kävimme syömässä. Huomenna jo itse lähden kotiin ja tytöt jää jatkamaan vaihtoa joulukuuhun asti.



Illalla tapasin vielä Barbaran. Hän vei minut hurmaavaan paikkaan illalliselle. Ravintola oli vanha linna omalla rauhallisella paikallaan.. Paikka oli täynnä ihmisiä. Perheet pienten lasten kanssa ja koirat mukana, pariskuntia, työporukoita. Ja ruokaa oli herkullista. Ihana oli rauhassa keskustella Barbaran kanssa yhteneväisyyksistä  ja eroavaisuuksista koulutuksissamme ja elämästä muutoinkin.

tiistai 29. lokakuuta 2019

Ensimmäinen päivä koulussa

Onpas jännittävää päästä tutustumaan saksalaiseen kouluun ja heidän tapaansa toimia. Koulu on nimeltään Maria Lenssen Berufskolleg. Siellä voi opiskella kampaajaksi, kosmetologiksi tai vaatesuunnittelua/vaatturiksi. Itse tutustun kosmetologi ja kampaaja-opintoihin näiden päivien aikana.




Alkajaisiksi pääsimme jalkojenhoito-tunnille. Opiskelijat harjoittelivat toisilleen jalkojenhoitoa. Samanlaista paljon mutta teimme huomioita eroavaisuuksista myös. Meillä Suomessa huolehditaan tehokkaammin välineiden huollosta/hygieniasta.  Suomessa kosmetologi käyttää monipuolisesti työvälineitä mm. veistä, poraa ja raspia. Saksassa käyttävät vain poraa. Heillä jalkahoitaja käyttää myös veistä. Eli kosmetologi tekee enemmän hemmottelua, ei ehkä niin tehokasta lopputulosta kuin Suomessa teemme.


























Jännittävintä  päivässä ehkä oli Annien työpaikkojen valinta. Heidän piti näkemättä päättää kumpaan yritykseen menevät. Toinen salongeista sijaitsee Mänchengladbachin keskustassa ja toinen bussi- sekä junamatkan päässä Brüggenissä. Molemmat toki toivoivat lähempää paikkaan, joten kivi-paperi-sakset otettiin käyttön. :)


Harjoittelupaikka Mönchengladbachissa oli suloinen pieni kahden hoitohuoneen salonki. Siellä työskentelee myös omistajan mies lääkärinä operoita tehden. Luomien poistoa yms. Ihanan ystävällisiä paikassa ovat ja täällä Anni saa varmasti nähdä uusia asioita ja oppia uusia juttuja.

Kävimme vielä Brüggenissä tutustumassa toisen Annin harjoittelupaikkaan. Hoitolassa on myös pieni vaateputiikki ja hoitolan pitäjä ihana äidillinen rouva. Tilat ovat kahdessa kerroksessa. Hoitolahuoneet löytyvät yläkerrasta omasta rauhastaan. Ihana poreammekin asiakkaita varten hemmottelee. Rouva oli kyllä niin sydämellinen, että minulle tuli hyvä mieli laskea Anni sinne harjoitteluun.

Kohteessa

Eilen illalla saavuimme Mönchengladbachiin ja oikeammin Rheydtiin. Rheydt kuuluu Mönchengladbachin alueeseen mutta on oma pienempi alueensa. Mielettömän upeita rakennuksia jokapuolella. Historian havinaa. Barbara kertoi meille ajomatkan aikana kaupungista.


Annien koti sijaitsee ihan koulun naapurissa, joten koulumatkoihin ei aikaa mene. He saivat ihanan omalla sisäänkäynnillä olevan huoneiston. Molemmilla on omat huoneet sekä kylppärit. Tilat on vasta remontoitu ja remontti itseasiassa jatkuukin vielä. Ihana kun pääsivät täysin uusittuihin tiloihin!



Barbara esitteli meille vielä lähiympäristöä, haimme iltapalaa kaupasta ja saimme pienen jaloittelun. Minut hän saattoi hotellille tämän jälkeen.

McDreams Hotels Logo


Hotelli on myös täysin uusi. Matkustaessa usein sattuu ja tapahtuu. Meidän lennon laskeuduttua avasin puhelimeni koska hotelliin tarvitaan pin-koodi ja kenties Barbara laittanut viestiä. Nooo... eipä puhelimeni toiminutkaan. Ei koodia siis. Sain nettiyhteyden Annilta ja sain selvitettyä, että operaattorilla oli isoja ongelmia ulkomailla olevilla.
Hotellilla onneksi oli vastaanotto auki ja olin ottanut kuvan varauksesta, joten sisälle pääsin. Puhelin alkoi myöhään illalla toimimaan onneksi. Kummasti sitä on riippuvainen puhelimesta nykyisin. Kaikki tiedot siellä.

Sitten nukkumaan ja aamulla pääsemme kouluun tutustumaan!

maanantai 28. lokakuuta 2019

Matka alkaa

Näimme Annien kanssa lentokentällä ennen turvatarkastusta. Jännitystä selvästi jo ilmassa puolin ja toisin.



Määränpää Mönchengladbach alkoi jo häämöttämään mielessä. Lento Dusseldorfiin, josta Barbara meidät tulee ystävällisesti noutamaan. Annit lähtevät reissuun kuudeksi viikoksi tutustumaan sikäläiseen oppilaitokseen sekä yrityksiin. Minä palaan jo torstaina. 





Lento oli hieman myöhässä Suomeen tulleen lumen vuoksi, joten kone joutui jonottamaan putsausta. Lento on nopea, pian olemme siis perillä. ♥️

Lähdön tuntua




Kouvolan seudun ammatiopiston hius- ja kauneudenhoitoalan ammatinohjaajan tunnelmia Saksassa.

Minun lähtöpäiväni

Aamu varhain herätys ja nokka kohti juna-asemaa. Illalla olin ennättänyt käydä tutustumassa reittiin ja mistä juna lähtee. Aikataulu olivat ...